Otsikko varmaan paljastaa asenteeni ko. ammattikuntaa kohtaan. Synnytyksen jälkeinen jälkitarkastus oli pari viikkoa takaperin. Koska synnytys oli poikkeava, siellä keskusteltiin minun tarpeesta puhua asiasta esim. ammattiauttajan kanssa. Hah! Ihminen, joka ei täysin ole koko elämänsä aikana avautunut kenellekkään. Kuten edellisellä kerralla kirjoitin, elämässäni on paljon asioita, joista pitäisi puhua. Mutta miten saada ajatukset teoiksi??
Voisi sanoa, että elämäni on ollut tapahtumarikas niin hyvässä kuin pahassa. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa muut asukkaat ovat varmaan tienneet mm. lapsuudestani enemmän kuin minä. Asioista, jotka selvisivät minulle yo-kirjoitusten aikoihin. Aina välillä mietin omaa erilaisuuttani, ja monet kysymykset saivat vastauksen kirjoitusten aikoihin. Lapsuudestani juontaa luultavasti epäluottamukseni ihmisiin ja parisuhteen kestävyyteen. Voidaan sanoa, että minulla on yksi todellinen ystävä, joka tietää minusta enemmän kuin muut. Mutta ei kaikkea… Pelkään ihmisten satuttavan, jos paljastan koko sieluni. Koskaelämässäni monet ihmiset ovat pettäneet luottamukseni. Pahiten ehkä äitini…
Olen taas lasten kanssa keskenäni ja huomasin ajatusteni harhailevan. Aloin jopa tosissani miettiäkallonkutistajalla käyntiä. Eihän sitä tarvi omalla paikkakunnalla tehdä, vaan voi mennä lähimpään kaupunkiin. Mutta silti… Meillä päin muut tuntuvat tietävän toisten asiat niin paljon paremmin. Joskus, kun kävelen ihmisten ilmoilla, mietin mitä tuokin ihminen minusta tietää ja ajattelee. Siinä taas syy, miksi en halua avautua. Koska en tiedä, keneen voin luottaa 100%:sesti. Nopeasti ajateltuna ensimmäinen vaihtoehto on anoppi. Mutta vaikka hän tietää poikansa ja ympäristön, missä tämä on kasvanut… Miten puhua anopille siitä, että epäilen hänen poikansa valehdelleen minulle ainakin kerran… Ja että epäilen hänen poikansa pettäneen/pettävän minua…