Aikaa on taas vierähtänyt, ja elämässä on sattunut ja tapahtunut. Mutta nyt on taas yksi tapahtuma edessä, jota odotan kauhunsekaisin tuntein. Ns oma terkkari on palannut äippälomalta ja nyt nähdään juniorin lääkärinneuvolassa eka kertaa synnytyksen jälkeen. Pelottaa se, käydäänkö läpi asioita synnytyksestä alkaen. Että haluaako kuulla kaiken. Koska en ehkä haluais puhua, kun tiedän, että itkuhan siinä tulee. Samoin paikalla on lääkäri, joka kehotti tekemään paperit Potilasvahinkokeskukseen. No se asia on vaiheessa…
Mietin tätä ekan kerran eilen, kun katselin pojan nukkuvan. Iski taas tajuntaan, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Se, että näen poikani kasvavan, ei ollut itsestäänselvyys. Ja sen ajatteleminen nosti tunteet pintaan. Sen vuoksi suhteeni poikaan on erilainen kuin suhteeni kahteen vanhempaan lapseen.
Kun neuvolassa alettiin puhua ehkäisyn aloittamisesta, halusin kierrukan (2 lasta saanut alkunsa pillereiden syönnin aikana). Olo oli alussa ok. Sitten mies mainitsi jonkun epämääräisen tuntuvan seksin aikana ja tarkastettiin kierrukka terkkarin toimesta. Ei nähnyt syytä tarkistuttaa lääkärillä. Langat vaan oli leikattu niin lyhkäseksi, että ne saattoi joskus tuntua. Sen jälkeen ole elänyt pienessä pelossa. Enäähän meille ei lapsia tule, vaikka raskaaksi tulisin. NEVER!!! Ja synnytyssairaalaan, joka siis on tän alueenn keskussairaala, en suostu meneen mihinkään toimenpiteeseen. No täytyy tästä ehkä puhua neuvolassa. Eihän tämän iänikuisen pelonkaan kanssa jaksa 🙁