Viikko on taas mennyt huomaamatta. Arki kolmen lapsen kanssa pyörii omissa rutiineissaan. Paitsi viikon kuukaudessa. Meillä minä olen se, joka pyörittää arjen 24/7. Pääasiallisesti… Paitsi, että en tällä viikolla. Meillä eletään arkea jota moni ei ymmärrä. Minä olen viikot lasten kanssa pyörittämässä kotia, kun mies on töissä. Tähän ei moni ryhtyisi enkä syytä heitä. Mies on yleensä 3 viikkoa töissä ja viikon kotona. Hyvällä tuurilla joka viikonloppu kotona, huonolla tuurilla 3 viikkoa putkeen töissä…
On aikoja, jolloin tämä tuntuu parhaalta mahdolliselta ratkaisulta. Näkeminen harvemmin kuin normi perheessä pitää suhteen tuoreena. On hetkiä, jolloin arki on niin raskasta, että tuntuu kuin musertuisin tämän valtavan vastuun alla. Vaikkei Suomen valtio ymmärräkkään, kodin ja perheen hoitaminen (vaikka niiden hankkiminen on omaehtoista) käy työstä. Joskus sitä ei ymmärrä mieskään. Arjen jakaminen ei aina suju kivutta.
Pikkuvauva-aika tuo omat haasteensa parisuhteeseen. Se on koettu kahden edellisen lapsen kohdalla ja sitä kolmannen kohdalla odotellessa.Miehen ammatista ja lasten sairastelusta ym johtuen edellisten vauva-aika oli erityisen raastavaa. Epäilin mieheni pettävän minua jollakin tasolla. Riippuu siitä, mitä kukin pettämiseksi katsoo. Elämä ei lasten kanssa ole aina ruusuilla tanssimista ja olen itsekin välillä täysin uppoutunut äidin rooliin unohtaen olla vaimo. Se yksistään ei oikeuta pettämiseen. Mutta on taas tullut ilmi asioita, jotka pistävät miettimään… Toivottavasti eivät vieyöunia… Öitä <3